D2B-hanke päättyy 31.12.2011. Direct to Business-toimintamallin kehittämistä jatketaan hankkeen päättymisen jälkeen osana osaamiskeskustoimintaa. Tavoitteena on saada suomalaisille uusiutuvan energian yrityksille markkinatietoa sekä päivityksiä UE-toimenpidesuunnitelmien tilanteesta. Vuoden 2012 alusta alkaen kohdealueina voi olla myös muita kuin EU-alueen maita.
Työkaluina toimintamallissa käytetään asiantuntijaverkostoa, kansainvälisiä kumppaneita, työpajoja ja tasokasta tiedonvälitystä.
Yhteydenotot: paula.hakola(at)hermia.fi
D2B - Uusiutuvan energian kansainvälisten liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen energiateknologia-alan yrityksissä
D2B (Direct to Business) on valtakunnallinen ESR-hanke, jonka rahoittajana toimii Uudenmaan ELY-keskus. Hanke käynnistyi elokuussa 2009 ja päättyy 2011 vuoden lopussa.
Uusiutuvan energian direktiivin toimeenpaneminen luo suomalaisille yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. D2B-hankkeen tavoitteena on muodostaa toimintatapa, jonka avulla suomalaiset uusiutuvan energian alalla toimivat yritykset saavat tietoa EU-maiden UE -markkinoista ja vientipotentiaalista oman teknologiansa näkökulmasta.
Hankkeessa selvitettiin Uusiutuvan energian direktiivin toimeenpanoprosesseja eri EU-maissa yhdessä eurooppalaisten kumppanuusorganisaatioiden kanssa. Laajemman tarkastelun jälkeen suomalaisten yritysten kanssa yhteistyössä valittiin tarkemmin tarkasteltavat kohdemaat, joiden osalta toteutettiin markkinaselvitykset ja maavierailut.
Hankkeen kesto: 1.8.2009-31.12.2011. Kokonaisbudjetti 611087 €.
Hanketta koordinoi Hermia Oy. Partnereina mukana ovat Merinova Oy, Prizztech Oy, Jyväskylä Innovation sekä Benet Oy.